Olen ollut BRP:llä pian yhdeksän vuotta. Aluksi työskentelin toimitusjohtajan assistenttinä. Parin vuoden jälkeen hän kysyi minulta, mitä ajattelin tehdä seuraavaksi. Olin ehkä vähän järkyttynyt ja kiukkuinenkin. Tykkäsin työstäni. Pystyin hyödyntämään nuoruuden osaamiseni ravintola-yrittäjänä huolehtiessani kokous- ja tapahtumajärjestelyistä ja yrityksen matkustamisesta. Hän kuitenkin oli vahvasti sitä mieltä, että osaan enemmän.
Huomasin, etten itse tiennyt, mitä se seuraava ja enemmän olisi. Pohdin pitkään ja päädyin itselleni loogiseen poissulku-menetelmään. Jäljelle jäivät HR ja markkinointi. Päädyin HR-työhön, koska markkinointi vaati enemmän matkustamista ja elämässäni oli vahvasti läsnä lapsitoive. Alkoi uuteen perehtyminen oman tehtävän rinnalla, olin puolittain HR koordinaattori ja parin vuoden kuluttua siirryin kokonaan HR-osastolle ja vastuualueeni laajeni.
On lupa olla kiinnostunut ja luoda uutta - vaikka sitä ei olekaan ennen ollut
Olen järkyttävän helppo innostumaan uusista asioista. Kun innostun jostain, keskityn siihen täysillä, hyvänä esimerkkinä oppiminen. HR koordinaattorin tehtäviini kuului koulutussuunnittelu, mutta mielestäni prosessi ei toiminut niin, että siitä olisi oikeasti hyötyä.
Aloin tutkia oppimista monelta kulmalta ja pikku hiljaa loin oman ymmärryksen siitä, mitä tapahtuu kun yksilöille annetaan enemmän tilaa ja vastuuta päättää. Lopulta ymmärsin, mitä hyötyä sekä yksilölle että organisaatiolle on koulutuksen muuttamisesta oppimiseksi. Opettelin perustelemaan omaa näkökulmaani organisaatiolle ja ymmärsin verkostojen voiman ja tarpeellisuuden.
Noin kolme vuotta sitten esihenkilöni kysyi minulta haluaisinko ottaa haltuun työhyvinvointia syvemmin ja työkykyasioita. Innostuin jälleen, ja vastasin kyllä. Edessä oli järkyttävän vaikea puolitoista vuotta - aika, jona tunsin, että en ikinä opi ja aivan järkyttävästi uutta asiaa. Mietin, miksi ikinä vaihdoin sen, missä olin jo hyvä?
Pakettiin kuuluivat myös voimavarakeskeisen työnohjaajan opinnot, jotka eivät olleet yhtään mukavuusalueellani. Pikku hiljaa tieto tarttui, ammattitaitoni kasvoi ja ymmärrys osa-alueesta syntyi, myös työnohjaus solahti arkeeni nykyään erityisen tärkeänä osana minua ja työtäni. Oman kasvun mahdollistajana oli jälleen avainasemassa erinomainen esihenkilötyö - rauha oppia uutta, tuki epätoivon hetkiin ja hyväksyntä aivan uusille avauksille.
Mitä urapolku tarkoittaa minulle?
Ensiksi vaihtaisin urapolun kasvun poluksi ja suuntaisin ajatukset itseen. Ajattelen mieluummin niin, että jokaisella meillä on lupa ja velvollisuus kasvaa ammatillisesti - kohti omaa ammatillista unelmaa tai tavoitetta, jonka joku organisaatiossa osaa rakentaa minulle merkitykselliseksi. Koen vahvasti, että urapolulla toteutetaan toisen tavoitteita - kasvun polulla uskalletaan ja pakotetaan oma itse oppimaan. Näkökulmasta huolimatta työtehtävä tai ammatti voi olla täysin sama, lopputuloksessa ero on sisäinen motivaatio ja vahva sitoutuminen, joka perustuu omaan arvomaailmaan.
Aina joskus kyllästyttää - se on ihmisen luonto. Joskus kyllästyttää työ, joskus joka keskiviikon makaronilaatikko tai tenavan jatkuvasti hukassa olevat hanskat. Kaikissa tilanteissa pitäisi muistaa osata avata suu ja sanoa se ääneen. Työkontekstissa ei läheskään aina ole mahdollista muuttaa työtehtäviä - mutta aina voi muuttaa tapaa tehdä työtä. On hyvä oppia tunnistamaan omat kyllästymisen ja turhautumisen mekanismit. Uskalla luottaa siihen, että sinusta ei haluta luopua ja sinulla on lupa tehdä asioita toisin.
Edessä oli järkyttävän vaikea puolitoista vuotta - aika, jona tunsin, että en ikinä opi ja aivan järkyttävästi uutta asiaa. Mietin, miksi ikinä vaihdoin sen, missä olin jo hyvä?
Luota itseesi ja uskalla kasvaa
Tässä hetkessä uskallan sanoa jopa ääneen olevani erinomaisen ylpeä itsestäni uudessa tehtävässäni Työhyvinvointipäällikkönä. Muutama vuosi sitten ei olisi tullut kuuloonkaan, että sanoisin jotakin näin omahyväistä edes salaa itselleni. Tämä kasvun polku, jonka olen tähän mennessä rakentanut, on ollut ehkä ulkopuolisen silmin loogisesti ja tasaisesti etenevä.
Tavallaan kyllä ja käytännössä ei. Polulla on kietoutunut yhteen valtava määrä sattumia, oikeassa paikassa olemista, luottamusta itseen ja organisaatioon, uskoa ja tahtoa. Myös tuskaa, turhautumista ja mollin sivustolla seikkailua. Tässä hetkessä päällimmäisenä on luottamus, mie osaan nyt tämän riittävän hyvin ja tiiän, mihin suuntaan mennä.
Jos joku olisi kysynyt minulta vuosia sitten mikä minusta tulee isona, en todella olisi osannut edes arvata, että HR ammattilainen - olisin veikannut köksän opettajaa tai hääsuunnittelijaa. Joskus on hyvä antaa sattumien osua ja intuition kuljettaa. Tunnen, että olen nyt juuri oikeassa paikassa. Toki odotan kovasti mielenkiinnolla, mikä teema minut seuraavaksi kiskoo pauloihinsa. Ei tarvi tietää, mitä tahtoo viiden vuoden päästä. Maailma muuttuu, ihminen muuttuu, elämäntilanne muuttuu, työ muuttuu. Hyvä niin.
Heli Satokangas
Työhyvinvointipäällikkö, BRP Finland Oy
Helin vinkit - henkilöstöhallinto ammattina:
Tässä ammatissa voit hyödyntää kaiken sen osaamisen ja ymmärryksen, joka sinulla on ihmisistä - myös harrastuksista ja vapaa-ajalta.
HR kenttä on valtavan laaja - erikoistumiselle on tilaa ja tarvetta.
Tärkeitä HR taitoja: kuunteleminen, rauhoittuminen ihmisen äärelle, ongelmanratkaisukyky, näkökulmien tarjoaminen, luottamuksen ja merkityksellisyyden kasvattaminen.
コメント